Tumblelog by Soup.io
Newer posts are loading.
You are at the newest post.
Click here to check if anything new just came in.

March 23 2017

isaiahcifk

Hetken Päästä Hän Nousi Ja Haki Rasvaa Kaapista.

Matkalla paikkaan, jota ei ole... 3

Kävelen hiljakseen kotiin päin silmäillen kiinnostuneena vastaan tulevia miehiä.

Kesäilta on kuitenkin lämmin ja täynnä kiihkoa ja nautinnon odotusta. Avaan puseroni nappeja ja levitän sitä myös rinnoilleni, joiden kovat nännit hehkuvat punaisina. Vain työtilassani leijuva tuoreen sperman tuoksu voisi meidät paljastaa.Kukaan ulkopuolinen ei nyt pystyisi ulkoisen olemuksemme perusteella sanomaan, mitä juuri olemme harrastaneet. Eihän minua kotona kukaan odota, mutta tämänpäiväisestä kokemuksesta innostuneena luulen tietäväni, miten iltani sujuu. Kaikki väsymys ja tympääntyneisyys ovat poissa, ja kun seuraavan kerran vilkaisen kelloa, huomaan, että olen tehnyt reilusti ylitöitä. Enhän edes tiedä, kuka hetkellisen nautinnon tuottajani on. Saman tien pujotan nuorukaisen vielä puolittain erektiossa sykkivän kalun housuihin ja suljen vetoketjun.

Tuli ihana tunne tilalle kun paksu terska hankasi ja hieroi eturauhastani ja suoltani... Hän teki samoin mulle ja lopetettuan hän vei mut sänkyyn ja makasin selälläni ja hän päälläni, hierottiin toisiamme ja suudeltiin pitkään. Hetken päästä hän nousi ja haki rasvaa kaapista. Pelotti paksun kullin koko, kun hän työntyi nopeasti reikääni ja tietysti se sattui, mutta kipu hellitti.



Mä olin pystyny elämäni ekan kerran laukeen niin et kukaan ei ollu koskenu mun kyrpään. Se lykki rajuin painalluksin dildoo mun ryppyreikään ja mä viskoin päätäni puolelta toiselle.

Me poikettiin Mikan kaa matkalla taksitolpalle pariin baariin ja lopulta päästiin mun kämpille.

Se repi mun farkut jaloista ja imas välittömästi mun kyrvän nieluunsa. Mä olin jo nousemassa sen päälle, kun se tönäs mut takas selälleen. ”Okei, mä jeesaan sua, ettei sulle tuu paha mieli” se sano ja kaivo mun yöpöydän laatikosta nahkaremmit.

March 21 2017

isaiahcifk

- Yritetäänkö Uusiks, Tero Kysyi.

Olemme pariskunta, vaimoni Ritva 40 v 166 cm 62 kiloinen Minä Seppo 50 v 177 cm 75 kg asumme kanta-Hämeessä, rivitalon pätkässä vaimoni Ritva on hoikka vartaloinen, vaalea kaunis suomalainen nainen, minä Seppo tumma, normaali vartaloinen.Nainti teki oikein hyvää.

Siispä vinkkasimme miehen sivumpaan ja kysyin oliko hänellä kiireitä, mies vastasi ettei juuri nyt, ja päätimme poiketa marketin yläkertaan kupposelle kuumaa, jossa luonnollisesti vieras mies istuutui vaimoni viereen ja minä hänen vastapäätä, eikä siinä kauaa kainosteltu kun mies aivan kuin huomaamattaan laittoi vasemman käden vaimoni oikean jalan päällä ikään kuin huomaamatta, näin tilanteen kun pudotin lusikkani lattialle, hups, pitäneen nostaa se ylös samalla jo vieras mies antoi hellän poskisuudelman vaimolleni, vaimoni kertoi että hän haluaa käydä naisten wc- melko nopeasti mieskin ilmoitti wc asiansa ja poistui pöydästä samaan suuntaan, jäin odottelemaan vaimoani wc- tulevaksi, meni siinä melkein tunti kunnes vaimoni siten tulikin sieltä, hän kertoi että et ikinä arvaa mitä siellä tapahtui naureskeli vaimoni, se mies joka istui pöydässämme erehtyi wc- ja tuli minun kanssa samaan wc- sillä oli muna täysin pystyssä, sanoin että anna palaa ja samalla levitin jalkojani ja mies työntyi märkään vittuuni pohjaan saakka, siinä naimme ja kovaa, laukesi nopeasti mies kiihdytti tahtiaan ja laukesi urahdellen sisälleni.


Olemme jutelleet joskus seksistä avoimesti, että vaimoni ottaisi vierasta, minun katsellessa, vierestä niinpä viime lomareissulla toteutimme fantasian melko uskomattomalla tavalla, joka lähti oikeastaan siitä liikkeelle kun vaimoni ja minä olimme ostoksilla eräässä marketissa, kassajonossa eräs mies alkoi tuijottamaan vaimoni kauniita sääriä, huomasin heti vaimosta että hän on kiinnostunut ihailijastaan.

Vaalenpunaiset bikinit

Saavuin rannalle jo puoli seitsemän aikoihin. Lopulta miehet lähtivät ja me kömmimme ojasta ylös. - Yritetäänkö uusiks, Tero kysyi. Levitin varovasti jalkani. Tero otti taskustaan kortsun ja kysyi, että tarvitaanko me tätä. Voi että se tuntui ihanalta. Mutta emme välittäneen hygieniasta vaan vedin Teron esinahan aivan taakse pyyhkäisin hellästi kädelläni. Ennen orgasmiaan hän veti peniksen pois ja ohjasi sen kasvoilleni. Pysähdyimme.

Maija puki kuitenkin viileän ilman vuoksi hieman lisää vaatteita päälleen. Pian naiseni kastoi myös toisen hansikoidun kätensä ämpäriin ja leikitteli käsineillään vedessä. Istuuduimme sohvalle. Maija imi kulliani jälleen ja katsellessani naistani, en voinut pidätellä enempää ja pian uusi lasti spermaa lähti liikkeelle. Nahkaiset housumme narisivat kivasti ja takkatuli lämmitti mukavasti. Tyttö otti kullini huuliensa väliin ja työsi jäykistyneen kaluni suuhunsa. Otin vaatekaapista ruskean karvavuorisen nahkaisen lentäjäntakin. Nahkahousut tuntuivat ihanan pehmeiltä, märiltä ja ne kiiltelivät valossa kivasti.

Maija puki päälleen nahkaisen lyhyen mustan takkinsa ja asetteli huolellisesti nahkahansikkaidensa varret takin hihojen sisään. Maija oli nahkavaatteissaan vedessä niin, että vain pää oli pinnalla.

Raha vai rakkaus osa 1

Joona tarjoili miehelle paukkuja ja he tutustuivat hyvin toisiinsa, mies esittäytyi Tatuksi ja Joona esittäytyikin jo muutaman drinkin jälkeen Tatulle.

Joona otti muutaman lasillisen ja näki miehen vierellään myös tuskastuneena ja muutenkin allapäin, Joona kysyi sitten että mikä miestä painaa?

Jatkuu....Joona heräsi aamulla kauheeseen krapulaansa ja huomasi ettei olekaan kotonaan hetken huhuillen palvelijoitaan apuun, huhuun vastasi miehekäs Tatun ääni ja toi omatekemäänsä krapulajuomaa Joonalle, Joona joi ja vähän oli sillein että olisi paha maku suussa ja muutenkin olo oli aika sekava ja omituinenkin.

Joona tunnisti samankaltaisuutta Tatussa ja tarjosi kyytiä kotiin sitten mutta Joona oli niin kännissä ettei pystynyt kunnolla edes kävelemään niin Tatu kantoi hänet taksiin ja he ajoivat Tatun kotiin. Tatu ja Joona tunsivat välillään sähköisyyttä ja vetoa toisiinsa ihan tuosta vain jotain oli tapahtumassa mutta mitä? Se tunne oli vain erikoisen hyvä mutta vielä parempi oli ihan tuota pikaa tulossa heti perään, Tatu tunsi myös sisällään jotain mikä yhdisti Joonaan mutta ei tiennyt mikä se oli mutta toinenkin tunne oli tulossa ja nyt se sitten tulikin liian voimakkaaksi.

Tatu himoitsien kullia käsitteli vahvoilla käsillään ja imutti sitäkin voimakkaammin, Joona oli purkautumisen partaalla. Tatu työskenteli pubissa tarjoilijana ja oli muutenkin urheilullinen, Tatu harrasti myös jokseenkin joskus irtosuhteita ja joskus on ollut jopa melkein menossa naimisiinkin.Tatu hiveli kielellään ja käsilään välillä terskaa ja kullin vartta hellin ja kiimaisin ottein.

Hitaasti paina syvemmälle ja sormeani alkaa ympäröimään tiukka puristus. Lupauduin tytölle opettajaksi. Sitten sanon, että katsotaan kuinka vastaanottavainen olet tälle.

Kävelen tuon ihanan leveän pepun taakse ja vien jäykän kaluni liukkaalle ryppyreiän pinnalle. Viimein on aika aloittaa upottaminen syvälle loppuun asti.

March 20 2017

isaiahcifk

Käännyn Hänen Puoleensa Ja Kuiskaan Hänen Korvaansa, (samalla Hennosti Näykkien Hänen Korvan Lehteään) Että Katsellessani Ympärilleni Etsien Häntä Huomasin Lähistöllä Syrjäisen Kujan Jonne Voisimme Mennä.



Painoin käteni Jaanan pakaroille joita puristellen lähestyin maalia tuon rakkaudenpapittaren kosteaa pillua ja saavutettuani senpainoin sormeni kostuneiden pilluhuulten väliin ja aloin työnnellä sormea edestakaisin tuossa märässä pillussa samalla tuntien kuinka mällit alkoivat olla lähtökuopissaan pusseissani ja pian laukesin Jaanan kurkkuun tyhjentäen koko spermalastin tuohon imuriin viimeistä tippaa myöten.

Pubi alkoi muutenkin jo tyhjentyä ja myös minä aloin tehdä lähtöä kun Jaana tuli luokseni ja kysyi

- Onko sulla johonkin kiire jos ei niin jäisit juttukaveriksi joksikin aikaa kun ei taida ilta enää paljon vilkastua?

- Pidä siitä naisesta kiinni kun olet voittanut sen luottamuksen, Jaana ei helpolla lähde uusiin suhteisiin, ei sillä ole ollut ketään yli vuoteen, Pirkko sanoi ja toivotti hyvää päivänjatkoa


Jaana saapui myös pöytääni juttelemaan kanssamme eri asioista käyden välillä palvelemassa asioita ja Jaanan liikkuessa edestakaisin aloin katselemaan Jaanaa sillä silmällä.

- Kyllähän se kullikin kelpaisi, mutta kun on noi rätinvaihtoviikot eikä seksi oo silloin ekana mielessä, Pia kuiskasi tiskin toiselta puolelta.

Aisuri

Aamuisen session ja krapulan yhdistelmänä kullini seisoo tanakasti ja minua panettaa. ”Oooh hoijaa” olen heräävinäni ja kysyn vaimoltani: ” Joko Heka on lähtenyt?” Riitta avasi vaatekaappini ja alkoi ylpeänä esitellä valikoimaani josta itsekin olin tosi ylpeä. Riitta sai samaan aikaan toisen orgasminsa. Toisaalta tuntui tosi kiihottavalta ja pieni kullinikin oli jo täydessä valmiudessa naimaan omaa kultaa. ”Minäpä riisun sinua vähän, taitaa housuja ”puristaa” sanoi vaimoni ja tarttui vyöhöni. ”Hei, ei nyt vielä tässä tilanteessa” yritin vastustella. Minä ainakin allekirjoitan sanonnan että ”Munan koolla on väliä”.Hän raotti punaisia huuliaan ja lipaisi ne kielellään kosteaksi. ”Hei kulta, sulje silmäsi, niin minä runkkaan spermat suuhuni. Hetken päästä olin kuitenkin molemmat housut nilkoissa ja nöpö pystyssä kahden silmäparin tarkastelussa. Nautittiin ensin vaimon laittamia antimia ja siinä samalla naukkailtiin lomalta tuotuja viinejä. Riitta nykäisi alushousut reisille ja koko komeus paljastui. Oloani ja suhdettamme ei ole parantanut liioin kaluni koko joka juhlakunnossa on vaivaiset 10 senttiä eikä ympärysmitallakaan voi kehua ja kun ei tuo kestävyyskään ole ollut sellainen kuin pitäisi eli minulta tulee tosi herkästi. Hän sanoi ihanan viettelevällä äänellä.


”Kyllä hemmottelet!”

Joni ei ollut varma kuinka kauan oli jo maannut sängyllä, kun kuuli koputuksen oveltaan.Joten älä edes yritä väittää, ettet hemmottelisi häntä, olen nähnyt kun teet niin, olen todistanut sitä jo 7 vuotta!”
”Niin?” Hän heilautti kättään. ”No Joni pahoitti mielensä, kun ei saanut mitä halusi ja nyt sinä haluat lahjoa hänet kalliilla vaatteilla! Hän sanoi painokkaasti noustessaan istumaan.
”Vain me kaksi?”

Hän esittäytyi Matiksi, ikää hänellä oli 54 vuotta.

Samalla tunnustelin häntä housujen päältä, tunsin jotain isoa ja kovaa siellä, asento oli huono kun yritin avata hänen vyötään, joten Matti nousi seisomaan eteeni ja avasi itse vyönsä ja pudotti housut alas, siirsin hänen alushousujaan ja esiin tuli aika kookas kalu, otin sen käteeni ja kielellä maistoin terskan kärkeä, tunsin itseni nartuksi. Haluni tuli kuin tyhjästä, katsoin Mattia silmiin ja sanoin hänelle että suutele minua, Matti oli hämmästynyt ja kysyi että mitä? Hetken aikaa imin Mattia kunnes nousin ja riisuuduin ja astuin selälleni levittäen jalkani ja pyytäen Mattia nuolemaan minua, ei hetkeäkään kun tunsin Matin kasvot jalkovälissäni, tunsin kuinka kieli hieroi klitoristani, ynisin ja voihkin, nautin!

Astelin kansibaarille, siellä oli pöytiä jossa yhdessä istui vanhempi mies, menin hänen seurakseen juttelemaan ja juomaan siideriäni pois. En vastannut mitään vaan painoin huuleni hänen huulilleen suudellen häntä.

Fantasiaa taasen

Saan näin otettua hänet takaapäin roska-astiaa vasten.Mä kävelen aina välillä muutaman askeleen kultani jäljessä ja katselen hänen ihanan peppunsa keinahtelua. Käännyn hänen puoleensa ja kuiskaan hänen korvaansa, (samalla hennosti näykkien hänen korvan lehteään) että katsellessani ympärilleni etsien häntä huomasin lähistöllä syrjäisen kujan jonne voisimme mennä. Suutelen hänen rintakehäänsä laskeutuen hitaasti yhä alemmas kohti hänen kauniin pyöreitä rintojaan.

Ohjaan jo täydessä mitassaan seisovan munani hänen märkien häpyhuuliensa väliin ja työnnän yhdellä kertaa aina pohjaan asti, munani upotessa syvälle hänen märkään pilluunsa jään hetkeksi aikaa paikkoilleni nauttimaan tunteesta, kuinka ihanan märkä hänen pillunsa on ja kuinka ihanasti se puristelee munaani sen ollessa syvällä sisällä hänen pillussaan.

Alan hyväillä käsilläni hänen paljaita pakaroitaan ja samalla suutelen hänen kaunista kaulaansa edeten kohti hänen avointa kaula-aukkoaan.

Juuri kun hän on saamaisillaan orgasmia lopetan ja käsken hänet nojaamaan läheistä roska-astiaa vasten ja nostan hameen helmansa hänen alaselän päälle. En kuitenkaan vielä tee niin, vaan työnnän toisen käteni pari sormea hänen pilluunsa ja alan naida häntä niillä hitaan kiduttavasti, samalla hyväillen hänen rintojaan huulillani näykkien.

Tunnen sen kosteuden kämmensyrjälläni ja ajatukseni karkaavat siihen kuinka ihanalta tuntuisi työntää jo valmiudessa olevani munani hänen ihanan tiukkaan pilluunsa ja ottaa hänet nyt heti siinä.

March 19 2017

isaiahcifk

Olkaa Niin Kilttejä, Pojat… Antakaa Mun -- Shhh….

Villan lämpöä 2

Positiivisen kommentin vuoksi hieman jatkoa.Otetaan sinusta hieman mittoja.”

Hän hymyilin vain vienosti ja käännähti autolle päin letit pipon alta heiluen. Lämmitin vielä kämppää ja kantelin saunalle vedet valmiiksi iltaa varten.

”Essi hei..

Niina vetäisi pikkarit minulta polviin ja veteli pari kertaa veitikkaani.

”Vedä villahousuni alas ja työnnä sisään.” hän melkein huusi

Otin kiinni villahousujen vyötärönauhasta ja vetäisin jolloin alta paljastui toiset housut.

Raavaiden miesten armoilla


- Nyt loppu leikki, annetaan tytölle kyytiä, jospa oppisi käyttäytymään..Ovella nojaileva David avaa ulko-oven, ja oviaukkoon ilmestyy kolme uteliasta päätä. Nyt aletaan sitten leikkimään, meidän ehdoilla.
-Enkä ota, usko nyt. He puhuvat jotain, mutta en kuule kunnolla, kuulen vain huminaa pääni sisällä.
Lucas muistutti todellakin Enrique Iglesiasta, samoja ikiäkin taisi olla. Kiitos kauheasti eilisestä, en tiedä mihin olisin joutunut ilman teitä.

Olin ajatellut meneväni rannalle tämän keikan jälkeen, mutta suunnitelmiin tuli juuri pieni muutos. Olkaa niin kilttejä, pojat… antakaa mun -
- Shhh….
- Pihamaalla se kai juttelee poikien kanssa. Hän nauraa virnistellen, ja Ramon ilmestyy taakseni ja ottaa ranteeni omaan otteeseensa.

March 18 2017

isaiahcifk

Pilluni Nytkähti Hiukan Kun Katsoin Sitä Jumalaista Miestä, Hänen Kanssaan Halusin Heti Rakastella.

Hän nousi minut nähdessään seisomaan, riisuutui ja jäi odottamaan.

Vaihdoin toppini ja minihameen seksikkääseen silkkiseen aamutakkiin jonka kiedoin ylleni. Vaikka olen huora en ole koskaan tuntenut mitään sellaista.Nousin miehen päältä ja mieskin nousi ylös.Viides aistini tuntee aina miehet jotka ovat kiihottavia ja seksikkäitä.

Pilluni nytkähti hiukan kun katsoin sitä jumalaista miestä, hänen kanssaan halusin heti rakastella. Jatkoimme tätä pitkään...

Opened

Bisnesmiehen piiskaus

Sitten puin tuon reilunkokoisen kylpytakin päälleni. Paiskasimme kättä ja hän poistui ensimmäisenä. Valtava määrä tavaraa seisoi käyttökelvottomana, koska osa tarvikkeista puuttui, asentajat oli varattu kahdeksi viikoksi jne. Hän alkoi sammutella tietokoneettaan ja pakkasi sen takaisin laukkuun. Pidetään pieni tauko ja jatketaan sitten. Hieman ääni vavisten kysyin häneltä, että mitä vaihtoehtoja hän näkee tässä tilanteessa.

Size
isaiahcifk

Hän Suutelee Minua Viimeisen Kerran Suulle.

Lentäisin.

Marian sormet näpräävät nyt pikkuhousujeni kuminauhaa, ja toisella kädellään hän availee farkkuliivini nappeja.

Mutta Maria pudistaa päätään. ”En aivan.”

”Ei…” minä soperran, taistelen itkua vastaan, hieron Marian hiuksia kasvoihini. ”Mun piti päästää sut vapaaksi. Hän työntää minut lempeästi seinää vasten. Räpyttelen silmiäni.

”Jos mä olisin tiennyt tämän…” saan ähkäistyä ja tartun Marian hiuksiin, ”niin olisin käynyt pesulla…”

”Kulta rakas”, Maria pysähtyy hellästi sanomaan, hengästyneenä hieman. ”Jos sä olisit tiennyt tämän, niin ehkä me myös tehtäisiin tämä jossain muualla kuin täällä. Ja tajuan samassa, että verhon alta näkyy tietysti myös kaikki muu noin kolmekymmentä senttiä lattiasta ylöspäin: kahden naisen jalat, toisen joka seisoo seinää vasten ja toisen joka on polvillaan. Tiedän heti, että se on hän. Pelästyin isän raivoa ja äidin itkua.

Hän suutelee minua viimeisen kerran suulle. ”Mutta muista”, hän sanoo lohdullisesti, katsoo syvälle silmiin. ”Meille jää tämä hetki.

Ihan sitä itseään

Nautinto kasvaa kasvamistaan lämpimän eritteen levitessä pepulleni.

Riisun takkini ja katsastan kauneutesi. Samalla kun lämmin neste valuu päällemme, nautintosi kohoaa korkeuksiin rentoutuessasi.

Hengittäen raskaasti nouset hitaasti vähän ylöspäin päästäen kullini pois pepustasi. Lopuksi kun kaikki vaatteemme on saatu riisuttua, ohjaan sinut avoinna olevan pesuhuoneen ovesta sisään.Myös pissaus oli ollut kielletty aamusta lähtien. Kun suoleni lopulta tyhjentyy, levität eritteeni osin päälleni. Lasken jalkasi alas ja siirryn itse lattialle selälleen. Painan sormea hivenen peppuaukostasi sisään ja tunnen siellä olevan jotain. Hetken kuluttua aloitan pyörittämään kieltäni klitallasi, jolloin paineesi rakossa nousee liian kovaksi. ”Mun on pakko antaa tulla” -sanot ja hetken kuluttua pissasuihku alkaa lentämään vasten kieltäni ja kasvojani sekä siitä edelleen valumaan vartaloasi pitkin päällesi.

Mirva 2

Myönnän, että kun kuljimme yhdessä pitkin yliopiston käytäviä, tahtomatta ajattelin, että toivottavasti kukaan ei ajattele että me olemme yhdessä, kun hän on niin…vaatimaton ja pulska. Tytöt menivät suihkuhuoneeseen ja hetken päästä seurasin perässä. Satun nimittäin olemaan keskivertomiestä pidempi ja hoikempi.

Huomasin, että hänen koneensa on päällä ja koska en jaksanut omaa käynnistää, ajattelin katsoa jotain leffaa kunnes he tulevat.Tämä irtautui minusta ja lähti juoksemaan pitkin pihaa, minä perässä. Mirvasta en ole varma, taisi laittaa yöpaidan päälle.

Tytöt katsoivat toisiaan hetken ja sitten molemmat huudahtivat miltei samaan aikaan.Mirva taas oli ihan punainen saunan lämmöstä, ja tiheä, tumma ja märkä kolmio jalkojen välissä erottui selvästi vaalealla iholla. Kauniita kuvia kauniista naisista.

-Totta kai – sanoi ovelle ilmestyvä Mirva – Ilta on vasta alkamassa.

March 17 2017

isaiahcifk

Kostuin Nopeaa Vauhtia, Vein Käteni Hänen Haaroihinsa Ja Tunsi Kovan Suuren Kalun Olevan Täysin Valmiina Ajoon.

Viikoittain kuitenkin ajattelen, että olisi pitänyt edes yhteen viestiin vastata ”kyllä”. Juttelimme pitkän tovin ihan niitä näitä, sitten hieman seksistä pintapuolisesti ja hieman syvemmin. Quntelessa olin usein lukenut tarinoita ja huomannut gay chatin, jonne nyt suunnistin. Tai en edes yrittänyt, ravintoloissa ylpeät daamit vain nakkelivat niskojaan ja heitä taisin pelätä. Lopulta hän lopetti pääni liikuttamisen ja tarttui kaluuni. Siirryttyäni takaisin ottamaan suihin, alkoi hän ohjailla vaativasti päätäni. Se tuntui niin hyvältä.

Olin Turussa opiskeleva 20-vuotias ja poikuus tallella. Matkalla juttelimme aikaisemmasta keskustelustamme ja mies kyseli olinko edellisenä viikonloppuna ollut katsomassa Hunkseja.

Videointia

Suunnitelmia Masalla riitti.

Ala kaipasi uusia estottomia amatöörikasvoja ja etenkin ulkomaalaisille oli kova kysyntä. Sitten hän haki komerosta kasetin ja vaihtoi telkkarissa pyörineen siihen.

Molemmat tiesimme miten tämä tästä etenisi. Lopuksi hän kertoi asiasta ja näytti filmin, jos ajatteli että kaveri voisi olla kiinnostunut vähänkin. Hän viittoi mukaansa ja pyysi istumaan nahkasohvalle. Mietin itsekseni kuinka ihanaa olisi jos minuakin filmattaisiin. Mikään aihe ei ollut vieras. "timppamainen" ja puhelinnumeroni. Masa tuli ovelle ja astuin ulos autosta. Pelkästä mukavasta viikonlopusta kaverin kanssa.

Mikäli lankeat on sinun aloitettava kolmen päivän jakso uudestaan.Kuvittele että emäntäsi ja hänen tosimiesaviomiehensä seisoisivat vierelläsi nauraen ja pilkaten sinua.

Entä sitten ne valokuvat maitojuhlista. Sinä käytät nyt pinkkejä huoralle sopiva pikkupöksyjä aamuin illoin.

Mikäli olet selvittänyt 14. päivän harjoituksen saat pukeutua haluamallasi tavalla lypsäessäsi. Nyt nuole kaikki maito astiasta ja kehostasi ja minne sitä nyt sitten onkaan roiskunut. Sinun tulee lisäksi hankkia toinen dildo niin että voit naida itseäsi kumpaankin aukkoon saman aikaisesti.

Kierähdimme kyljittäin ja sanoin hänelle, olet kyllä taitava.

Jälkeenpäin kun siinä keskustelimme hän sanoi että hänen vaimonsa saa tämän hoidon pari kertaa viikossa ja osaa arvostaa sitä. Kerroin myös kuulleeni hänen maineestaan. Kostuin nopeaa vauhtia, vein käteni hänen haaroihinsa ja tunsi kovan suuren kalun olevan täysin valmiina ajoon.

Hän pyysi minua harkitsemaan. Minä kysyin, oletko aina noin suorasukainen ja menet heti asiaan?Kuin ihmeellä hän sai minut taas mielettömään kiimaan. Hän myönsi että hänellä on aina käytännössä ollut yksi tai useampi rakastajatar.

Hän vastasi myöntävästi ja sanoi sen olevan kokemuksesta paras keino. Hänen vaimonsa sen kyllä tietää mutta ei pane pahakseen niin kauan kuin homma hoituu hyvin kotonakin.

isaiahcifk

Entä Jos Pekka Ei Tyytyisikään Riisumaan Pöytää Pyyhkivää Tyttöä Vaan Katsellaan, Vaan Veisi Käden Hameen Alta Tämän Sisäreidelle Ja Yrittäisi Sitten Riisua Tämän Ohuita Alushousuja.

Seksitreffit

Pikkuhousut

Vähän ajan kuluttua he jo juorusivat keskenään. Se ei haitannut, koska Sannallakaan ei ollut mihinkään kiire tytön kuunnellessa vain sydämensä hakkausta ja tuntiessaan nussitun pillunsa sykkivän. Vaikka tupa oli työpäivän loppuessa vielä täynnä asiakkaita, ei Pekka halunnut työntekijänsä viivästyvän minuuttiakaan illanvietosta.

Keski-ikäinen mies tarttui itsekin rättiin ja alkoi pyyhkiä pöytiä, mutta pysähtyi sitten kummissaan huomatessaan Sannan laiskottelevan. "Eihän?" Sanna sulki silmänsä, puri huultaan ja keskittyi nauttimaan tunteesta. Sanna levitti jalkojansa aavistuksen lisää kuin härnätäkseen. Entä jos Pekka ei tyytyisikään riisumaan pöytää pyyhkivää tyttöä vaan katsellaan, vaan veisi käden hameen alta tämän sisäreidelle ja yrittäisi sitten riisua tämän ohuita alushousuja. Miehellä taisi tosiaan olla heikko kohta kauniita tyttöjä kohtaan.

Mobiili-orjatar

Kävelet rappukäytävään ja koska hissi näyttää olevan yläkerroksissa, kävelet rappuja alas ja suuntaat autollesi. Nouset rauhallisesti ylös ja otat kameran hyllyltä. Kuvat täytyy olla otettu niin että näen niistä koko asuntosi. Ulkona on aurinkoista ja lämmintä. Seuraat ohjelmaa, mutta keskittymiskykysi on hieman heikentynyt. Lopun työpäivää odotat innolla että pääset kotiin toteuttamaan käskyäni.

isaiahcifk

Sitten Hän Tönäisi Minut Kylmästi Kumolleen Lattialla Olevalle Patjalle.

Avasin innokkaana bikinien narut paljastaen Mariian isot, ruskettuneet rinnat, jotka imaisin ahnaasti suuhuni. Mies totteli ja pian näin miehen panevan tyttöäni kovin ottein, huomasin että Mariia nautti todella paljon.Nainen nuoli viimeisetkin pisarat suuhunsa ja nielaisi.Mies tuijotti Mariian ihanaa kosteaa posliini-pillua. Yllättäen Mariia tarttui miestä hänen kyrvästään kiinni ja upotti sen suuhunsa.

Tyttöystäväni käsi liukui shortsieni sisään ottaen kovan otteen himokkaasta kalustani.

liveseuraa milf

Koulutus nöyräksi 1

Naiset kikattelivat keskenään, ties mitä olivat jutelleet tai tehneet. Naiset keskittivät huomionsa minuun Valtiattaren poistuessa paikalta. Heillä oli kokoelma erilaisia piiskoja ja pyllyni sai tuta kaikki. Siksi teräviltä nuo kynnet kasseissani tuntuivat. Valtiar kertoi heille, että tässä on hieman ajankulua teille. Sitten hän tönäisi minut kylmästi kumolleen lattialla olevalle patjalle.

Naisen herkut huulilla 2

Hieroin kosteuttavaa voidetta naisen haaroihin ja annoin kuin vahingossa sormeni liukua märkään pilluun.

Leila tuli.

Kari kehotti Leilaa kääntymään kyljelleen ja meni keittiöön. Kyrpäni liukui naisen peräsuoleen. Hän levitti jalkojani ja asettui polvilleen lattialle. Kurkusta jäi paksuin osa naisen pyllyyn nytkähtelemään. Vitun lihakset alkoivat puristella kättäni ensin hiljaa vähitellen voimistuen. Runkkasin vasemmalla kädelläni kyrpääni. Nussin kädellä vittua.

March 16 2017

isaiahcifk

Hitto Että Se Näytti Hyvältä.

seksi treffit.fi

Vanhempaa miestä



Hetki makailtiin sängyllä ja hän kertoi olevansa parisuhteessa naisen kanssa ja pyysi, että tämä jäisi vain kerraksi ja meidän väliseksi jutuksi. Menin vatsalleni sängylle ja hän alkoi nuolla persettäni. Mä halusin, että saisin tulla sen suuhun.

Hän sanoi, että rasvataan kunnolla. Hitto että se näytti hyvältä. Hitto, että se tuntu hyvälle.
Hän oli 45v mies.

isaiahcifk

Sen Verran Usein Olimme Tätäkin Harrastaneet, Että Paikkani Olivat Jo Tottuneet Ja Lyhyen Tuskan Hetken Jälkeen Aloin Nauttimaan Hänen Työnnöistään.

Mutta olipahan miehellä komea kalu. Tylsää, tylsää, laskuja - ei koskaan nuoria komeita kundeja.

Nahkakundi tuli katsomaan työni tulosta ja alkoi kaivamaan penistään housuistaan, kustakseen wc pottuun. Miten jotkut saavat syntymälahjanaan sellaiset ja onneksi hän niitä myös haluaa miehelle tarjota.. Taas oli yksi tylsä keikka tiedossa, wc:n aukaisu. Kolmikymppinen kaipailee salskeita, kipinöitä luonaan takovia, miehiä. Samalla imin hänen kulliaan. Hiukset olivat mustat.

Vanhempi mies

Markku alkoi huokailla.

Kävin mahalleni sängylle ja hän tuli istumaan jalkojeni päälle. Hänen jäykkä kalunsa oli hyvin rasvatussa peppuvaossani, jossa hän veteli sitä edestakaisin.
Fyysisesti ei hyvän tuntuista, mutta psyykkisesti mielettömän kiihottavaa. Suostuin! Toisaalta inhottavan kova, mutta toisaalta hyvä. Sitten hän lopetti ja tuli makaamaan päälleni. Samalla tunsin kuinka hänen kalunsa hieman sykki pakaroitani vasten. Otimme pyyhkeet ja menimme makuuhuoneeseen. Alkoi pikkuhiljaa tulla melkoinen henkinen krapula ja huoramainen olo. Asunto oli siisti ja tilava, kaveri oli selvästikin hyvätuloinen.

Merja runkkaili ihaillen kaluani suullaan. Samalla liikuttelin kulliani hitaasti Merjan sisällä. kysyin Merjalta. Siirryin hieman ja ohjasin hänen oikean kätensä kalulleni ja vasemman haaroihini.

Rakastelimme pitkään samassa asennossa ihan hitaasti. Merja vastasi myöntävästi."Ok", Merja vastasi.Suutelin ja näykkäilin Merjan rintoja samalla kun rakastelin häntä ihan hitaasti.Merja voihki ja inisi kun panin häntä kovaa pitkillä työnnöillä. kysäsin.

Hameen alle puin vain sukkanauhat ja mustat kiiltävät sukat.


Eräänä iltana sain häneltä tekstiviestin, jossa hän pyysi minua tulemaan työpaikalleen. Pilluni ja perseeni supistellessa miehenikään ei enää pystynyt pidättelemään, vaan laukesi karjaisten hänkin. Hän vetäisi munansa suustani ja laittoi sen rintojeni väliin. Hän repäisi myös paitaani, jotta ihanat DD-kupin rintani pullahtivat esiin. Sen verran usein olimme tätäkin harrastaneet, että paikkani olivat jo tottuneet ja lyhyen tuskan hetken jälkeen aloin nauttimaan hänen työnnöistään. Se tuntui helvetin hyvältä, enkä enää kestänyt, vaan laukesin huutaen.

March 15 2017

isaiahcifk

Sä Taidat Haluta Tänne Jotain Muutakin...olin Jälleen Alasti, Sidottuna Suihkuun.



"jaaha, täällä ollaanki jo juhlatunnelmissa"

Näin himon paistavan molempien silmistä ja yllätyin kun Piia työnsi kätensä Tiian paidan alle ja alkoi hyväillä hänen vatsaansa nostaen käsiään ylemmäs puristaen ja hyväillen Tiian rintoja samalla Tiian huokaillessa kielellään kurkottaen niskaan, kaulalle, suulle, samalla nostaen Tiian paidan pois sain ihailla niin täydellisiä rintoja kun Piia puristeli niitä.

Kun lähdin jatkamaan matkaa ajattelin vain huoltamolla näkemiäni neitoja, toisella tummat pitkäthiukset, yllään lahkeettomat farkkushortsit ja hihaton t-paita, kauniit hymykuopin varustetut kasvot ja melko isot rinnat ja toinen vaaleat lyhythiuksinen, minihame juuri vesirajan peittävä ja bikinien yläosa peitti myös hyvin uljasta rintavarustusta.

Samaan aikaan Tiia oli vieressä runkannut itseään ja nyt hän tuli syliini istumaan, mutta minäpä nousinkin seisomaan ja työnsin hänet seinää vasten niin jotta hänen jalkansa oli kietoutuneet minun ympärilleni ja siinä painoin kyrpää pilluun minkä kerkisin ja molemmat kiivaasti voihkien suutelimme. Samalla sisältä tuli kaksi noin kaksikymppistä naista, päästin heidät ensin ulos kohteliaana miehenä, mutta katseeni jäi kiinni heidän kauniisti keinahteleviin pakaroihinsa. Auringon paahtaessa kuumana loppukesäisenä päivänä olin tyytyväinen valitsemaani loma-ajankohtaan.


.

Eetu jyysti menemään, en voinut kuin huutaa. Aloin riisumaan.

Eetu muutti vielä vähän asentoa, jonka jälkeen hiljaa oleminen oli mahdotonta. Hän avasi suihkun ja kuuma vesi suihkusi päälleni.Hänelle oli noussut hiki ja posket punoittivat.

"Sä taidat haluta tänne jotain muutakin..."Olin jälleen alasti, sidottuna suihkuun.

Messenger-frendi

Sielultaan ilmeisen kuumakalle!

Minä kävin kuumana.

Tästä web-jutustelusta alkoi kiivas päivittäinen chattisuhde, joka kulminoitui kaksi viikkoa sitten hienoon tapaamiseen Pariisissa. Ja hyvin seksikäs.Sanoin, etten malttaisi odottaa, kun hän voisi kellistää minut sängylleen. M kuvaili hyvin hienosti, miten hän pikkuhiljaa liukastaisi minua kiimalimallaan ja tunkeutuisi sisääni. Eihän tuota voi sanoa varmaksi, ennen kuin on kokeillut.

March 14 2017

isaiahcifk

Pettymyksekseni Hän Nousee Päältäni Pois.

Puristellen rintojani, velloen niitä kuin pullataikinaa ja sitten käsi vaelsi jo pehmeää vartaloani alaspäin ja ujuttautui etukautta klitorikselleni. Pää sylissäni, se makasi edelleen päälläni. silittelin karheita, hikisiä hiuksia. Perseeni alkoi nousta, työntäen itseään lähemmäs Villeä.

- eksää pelkää, että Liisi voi tulla… mä kuiskin Villelle, joka päälläni oli jo päässyt mielipuuhaansa, rintojeni nuolemiseen.

Panetti mua jo itseänikin rajusti, mutta nää kuiskailut sen kuuman peiton alla alkoi saada mut hulluksi. Ja kulli pani mua koko ajan. Enkä mä halunnut siitä miehestä muuta.

Jumalainen Tiina



"Niska ja hartiat, eikö?"

Raotin sulavalinjaisia, himmeässä valossa öljyisen kultaisina hohtavia reisiä ja jatkoin matkaani alas tuntien käsissäni, kuinka Tiina tuntui sulavan pehmeän lämpimään nautintoon. Rauhallisen keinuva musiikki ympäröi meidät lämpimässä huoneessa.Aina kun käteni kulki nännin yli, hän käänsi itseään kaarelle irti sängystä aivan kuin kurottaen käsieni perään, mutta lantioni piti hänet paikallaan.Katselin valon leikkiä ihonmyötäisen silkin pinnalla sen liikkuessa pakaroiden mukana.
Olin ottanut mukaani koko pullon juomapöydältä, johon kolme elävän kuolleen näköistä kahdeksankymppistä neitokaista oli jotain yrittänyt mumista, mutta olin kävellyt karkuun. Silmäni vaelsivat pehmeille huulille ja ehdin nähdä tummanpunaisen, kostean kielen katoavan siron ohuiden huulten taakse.

Suuni kuivui kokonaan ja kieleni liimautui lopullisesti kitalakeeni, kun katsoin hänen alastonta hahmoaan. Silmäni liimautuivat taas hänen upealle takamukselleen. Vastasin, ehkä pikkuisen takellellen ja vaihdoin muutaman kohteliaisuuden. Paras vaihtoehto olisi varmaan, jos makaisit vatsallasi vaikkapa sängyllä.

Tunnen menettäväni tajuntani samanaikaisesta kivun ja kiiman tunteesta. Musta ja lyhyt tukka kiiltää nuotion loisteessa. Edessäni hän poistaa lannevaatteensa jonka alta paljastuu yli 20cm suonikas kyrpä jonka punainen pää on mahtavasti ulos terskasta. Ensin rintalihakset koskettavat selkääni ja heti perään tunnen lannevaatteen alta kovan kyrvän painuvan takapuoltani vasten. Rauhallisesti tuo tumma mies liikuttaa itseään minun päällä ja kuin huomaamatta nostan kiinteää peppuani hieman ylöspäin kuin tarjoten sitä hänelle.Hän alkaa liikuttaa muodokkaita pakaroitani ja tunnen kuinka hänen pussinsa paukkuu takapuoleeni hänen naidessa minua. Mitään sanomatta hän poistuu jättäen minut majaan, jonne uupuneena nukahdan.Vartaloni on alaston. Hän kävelee seisomaan pääni eteen ja nostan leukani nähdäkseni mitä hänellä on mielessä.

Pettymyksekseni hän nousee päältäni pois.

Oviaukkoon ilmestyy tumma mies. Tunnen kuinka hänen kyrpänsä vain suurenee ja hänen verisuonensa laajenevat minun ottaessani suihin häneltä. Lihaksikas vartalo lähtee kulkemaan kohti minua.

March 13 2017

isaiahcifk

Hymyilin Epävarmasti Hänelle Takaisin Ja Lähdin Horjuvin Askelin Kohti Omaa Huonettani.

Kyrpäni jäikin täyteen seisokkiin tämän voimasta ja huomasin että alan pikku hiljaa olemaan masterin alaisuudessa aina kyrpääni myöden.Samalla kun Joni pumppasi dildoa isommaksi ja isommaksi hän kuiskasi korvaani nauraen: "Hyvä että sanoit haluavasi nyrkin sisääsi, tiedän aloittaa persreenauksen kunnolla jo alusta lähtien." Pelästyin hiukan mutta olin saanut Jonista luotettavan kuvan. Samalla Joni läpsäytti persposkelleni iskun kämmenellä. Hän oli pistämässä sinne dildoa, joka upposikin minuun helposti.

Kuka pelkää mustaa miestä?

"Thank you" Ennen kuin huomasinkaan hän oli poissa.Mutta mies ei aikonut hoppuilla, niin huolellisesti ja tarkasti hän saippuoi perseeni. Lopulta hän siirtyi jalkoväliini ja asetti muhkean terskansa neitsytreikääni vasten.Koko kehoni läpi aaltoili voimakkain orgasmi koskaan, ja perseenikin supisteli sen verran että rakastajani ei pystynyt enää hillitsemään itseään, vaan karjahtaen painautui niin lähelle kehoani kuin pystyi ja purki suuren, lämpimän lastinsa syvälle sisääni. Henkäisin hetkellisestä tuskasta, mutta se meni pian ohi, sillä kehoni oli lukemattomien ärsykkeiden vaikutuksen alaisena.

Lopulta en enää pystynyt pidättelemään, ja mielihyvän parahdusten saattelemana laukesin ilman että mikään kosketti kaluani ja ruikin mällini lattialle, mistä suihkujen virtaava vesi huuhtoi sen nopeasti pois. Hymyilin epävarmasti hänelle takaisin ja lähdin horjuvin askelin kohti omaa huonettani. Käännyin selin miestä kohti ja olin juuri saippuoimassa itseäni, kun palasaippua lipesi käsistäni lattialle.

Pitkän avioliiton väsyttämänä päädyin hakemaan seikkailuseuraa netin kautta. Huokasit tyytyväisenä ja aloit rentoutua. Huokailit kiimassasi ja olimme päässeet alkuun....Olinkin löytänyt sinut sieltä. Juttelimme niitä näitä. Soittelimme toisillemme ja tutustuimme luurin kautta. Niinpä voitelin pillusi öljyllä pyörittelin kättäni ja annoin sormieni liukua turvonneiden huuliesi väliin. Aloitin runsaalla öljyllä hellän hartiahieronnan. Olin ajatellut edetä kanssasi hitaasti, mutta puhelut ja tilanne olivat tehneet yllätyksen. Kannoin salkkuani ja käyttäydyin virallisesti olinhan työpalaveriin menossa. Katselin kuinka rintasi heilahtelivat kun kumartelit.

March 12 2017

isaiahcifk

Olen Pettynyt Ja Kullini Seisoo Edelleen.hengitys Tasaantuu Ja Tunnen Kun Terhi Nousee Päältäni Ja Kiimaiset Nesteet Valuu Pitkin Kullia Ja Sisäreisiäni.katson Tuon Noin 45-vuotiaan Vartaloa,kun Se Poistuu Ovesta.

Avaan nuo huulet ja kieleni painan aivan pillun alaosaan. kieleni nousee sieltä hitaasti ylöspäin ja tätä jatkan hetken kun Jaana sanoo: Nyt nait mua. Katson noita alastomia vartaloita ja tunnen paineen kasvavan jalkovälissä. Käsi kääntää pääni ja tunnen Minnan huulet omillani, hän nousee istumaan syliini ja tunnen hikisen ja kuuman vartalon sylissäni. Olen pettynyt ja kullini seisoo edelleen.Hengitys tasaantuu ja tunnen kun Terhi nousee päältäni ja kiimaiset nesteet valuu pitkin kullia ja sisäreisiäni.Katson tuon noin 45-vuotiaan vartaloa,kun se poistuu ovesta. Häkellyn naisen suorasta puheesta. Laitan käteni hänen pakaroilleen ja suutelen kuumaa hikistä kaulaa. Painan nopeilla työnnöillä kullia sisään ja ulos kunnes spermat syöksyvät Jaanan sisälle ja tunnen kuinka pillu supistelee ympärilläni ja Jaanakin voihkii ja laukeaa..Kiitos lelu hän saa sanottua ;)

Vetäydyn suihkuun ja pesen itseni..Jaana sanoo että saan illalla tulla käymään vielä uudestaan ja tyydyttää Hannankin tarpeet..Hanna sanoo: Taidat tykätä näkemästäs;) tules löylyihin. Saunan ovi aukeaa ja Terhi käskee mut saunoman.

Mä kiihdytin vähän tahtia ja huomasin miten Akin täysillä seisova kyrpä sykähteli mun työntöjeni tahdissa. Joskus käytiin yhessä kaljalla töitten tai firman futisjoukkueen harkkojen jälkeen. Se levitti vähän mun reisiäni ja alko rasvata mun persettä. Ketterästi Aki nousi siittä pöydältä ja mä menin vuorostani siihen selälleni ja Aki tuli siihen viereen seisoon ja nosti mun jalat polvitaipeista ylös. Se alko tehdä tosi hyvää ja mä kiihdytin tahtia. Sen löysien reisareitten etumus näytti lähinnä teltalta. Kateltiin kuinka videon kundi kävi pöydälle selälleen, nosti jalat ylös ja levitti pakaroitaan ja se neekeri piti kyrpänsä juuresta kiinni ja alko painaan sitä sen anusta vasten. Mut musta tuntuu että me ollaan kaikki vaihteeks vesisuihkun tarpeessa, mahtuiskohan tonne kylppäriin kolme jätkää yhteissuihkuun…"

Lähetä kommentteja tästä jutusta : make_x@luukku.com
"Eiks oo Aki hyvä ottaan suihin?"Mäkin olin tosi lähellä, runkkasin kulliani niin että litinä kuulu. Se oli jo ilman paitaa! Jari oli mun takanani painautunu ihan muhun kiinni ja mä tunsin kuinka sen kova kuuma kyrpä hiero mun pakaroita vasten. "Aika hyvänkokonen vai mitä", Aki kysy.

March 11 2017

isaiahcifk

Heitin Vaatetta Vähän Pois Ja Menin Peiton Alle Nukkumaan.

"Nousepas seisomaan", mies kehotti.

Se riitti Pekalle.

Miehen paksut sormet veivät nuoren tytön kaiken huomion ja saivat ilman purkautumaan tämän keuhkoista.

Perusasioiden läpikäynnin jälkeen tytöt istahtivat alas.

Lounastauon Sanna vietti ulkona paetakseen ainakin hetkeksi ruokasalin hälinää ja keittiön kuumuutta. "Nyt pikku lutka saa mitä on kauan kerjännytkin", mies sähähti kiiman karhentamalla äänellä ja avasi vyönsä.

Kaveria

Hän puki nopeasti päällensä ja poistui. Kyseessä oli sopimamme roolileikki jossa menen tapaamaan hänen poikaansa joka ei ole kotona ja jään yöksi hänen luokseen. Nikon isä tiesi mitä teki sillä työnnöt osuivat lähes jatkuvasti eturauhaseen, niin hyvää se teki. Esinahka liukui taakse ryppyreiän kireyden voimasta ja tuo kulli liukui hitaasti sisään. Heitin vaatetta vähän pois ja menin peiton alle nukkumaan.



Huilailtiin kaikki samassa kasassa ja siirryttiin suihkuun.. Käännyin heidän välissään ja aloin imemään ja nuolemaan vuorotellen kovia kulleja. Ja pyyntöihini vastattiin ja Hannu pani niin lujaa kuin pystyi.. Nyökkäsin ja puimme vaatteet..

Jukka siirtyi taakseni ja alkoi upottaa kovaa kyrpäänsä minuun.. Pesin molempien kalut ja he pesivät minut.. Hän työnsi välittömästi kullinsa pohjaan asti ja alkoi kiimaisen naimisen.. Jukka joutui lähtemään ja jäimme Hannun kanssa kahden viettämään viikonloppua ja kaikenlaista tuli kokeiltua.. =)
Jalat ja kädet olivat nyt tiukasti sängynjaloissa enkä pystynyt liikkumaan.. Ulisin kuin järkensä menettänyt ja pyysin lisää ja lujempaa.. Sitten hän alkoi naimaan minua oikeen lujaa. Se tuntui järjettömän hyvältä ja suorastaan huusin nautinnosta..

isaiahcifk

Heitin Vaatetta Vähän Pois Ja Menin Peiton Alle Nukkumaan.

"Nousepas seisomaan", mies kehotti.

Se riitti Pekalle.

Miehen paksut sormet veivät nuoren tytön kaiken huomion ja saivat ilman purkautumaan tämän keuhkoista.

Perusasioiden läpikäynnin jälkeen tytöt istahtivat alas.

Lounastauon Sanna vietti ulkona paetakseen ainakin hetkeksi ruokasalin hälinää ja keittiön kuumuutta. "Nyt pikku lutka saa mitä on kauan kerjännytkin", mies sähähti kiiman karhentamalla äänellä ja avasi vyönsä.

Kaveria

Hän puki nopeasti päällensä ja poistui. Kyseessä oli sopimamme roolileikki jossa menen tapaamaan hänen poikaansa joka ei ole kotona ja jään yöksi hänen luokseen. Nikon isä tiesi mitä teki sillä työnnöt osuivat lähes jatkuvasti eturauhaseen, niin hyvää se teki. Esinahka liukui taakse ryppyreiän kireyden voimasta ja tuo kulli liukui hitaasti sisään. Heitin vaatetta vähän pois ja menin peiton alle nukkumaan.



Huilailtiin kaikki samassa kasassa ja siirryttiin suihkuun.. Käännyin heidän välissään ja aloin imemään ja nuolemaan vuorotellen kovia kulleja. Ja pyyntöihini vastattiin ja Hannu pani niin lujaa kuin pystyi.. Nyökkäsin ja puimme vaatteet..

Jukka siirtyi taakseni ja alkoi upottaa kovaa kyrpäänsä minuun.. Pesin molempien kalut ja he pesivät minut.. Hän työnsi välittömästi kullinsa pohjaan asti ja alkoi kiimaisen naimisen.. Jukka joutui lähtemään ja jäimme Hannun kanssa kahden viettämään viikonloppua ja kaikenlaista tuli kokeiltua.. =)
Jalat ja kädet olivat nyt tiukasti sängynjaloissa enkä pystynyt liikkumaan.. Ulisin kuin järkensä menettänyt ja pyysin lisää ja lujempaa.. Sitten hän alkoi naimaan minua oikeen lujaa. Se tuntui järjettömän hyvältä ja suorastaan huusin nautinnosta..

March 10 2017

isaiahcifk

Kaveri Ynisi Ja Voihki Ja Puski Mulkkuaan Suuhuni.



Vaahdoin juuri kanavalle, jonka filmissä upea transsu pani paksulla kyrvällään takaapäin nuorta valkoista miestä, kun ovi takanani kävi. Ulkona satoi kaatamalla ja kadulla oli aivan hiljaista.

Kaveri nyökkäsi kohteliaasti, kävi eteeni polvilleen ja tarttui kulliini, joka jämähti välittömästi kivikovaksi.

Sehän sopi. Kaveri ynisi ja voihki ja puski mulkkuaan suuhuni. Otin kullin suuhuni ja aloin lipoa sen juurta kielelläni. Vilkaisin tulijaa ja hämmästyin: sisään astui musta nuori mies, jolla ei voinut olla ikää 25 vuotta enempää.Vastoin kaikkia legendoja puolijäykkä musta kyrpä ei ollut omaani eli keskikokoista suurempi, mutta kiihottavana sen paljas pää kiilteli kun tartuin pieniin kiveksiin ja vedin kaverin lähemmäs.

- Hienosti pantu, kuului ovelta ja ehdin jo säikähtää, kunnes näin tunti aikaisemmin imettämässä käyneen vanhemman miehen vatkaavan isoa kyrpäänsä. Hän imaisi kyrvän mustien huuliensa väliin ja alkoi imeä sitä hitaasti mutta tiukasti.

Myöhemmin on monta kertaa harmittanut, miksen jatkanut mustan kiimaisen nuorukaisen kanssa pitempään.

Baarissa 2

Se katto mua päästä varpaisiin ja sanoi et se on aina halunnu mua. Oli perjantai ilta ja mä olin lähös tavallisesti mun kavereitten kaa viettämään iltaa. Mä olin tyytyväinen itteeni, olin hyvännäkönen ja mul oli hyvä kroppa. Sit Enska käski mun kontalleen ja se alko nuolla mun persettä ja työnsi kullinsa mun perseeseen.Sen kulli oli jo nyt aivan kova! Me yleensä istuttiin baareis, juotiin pari drinkkiä ja etittiin miehiä, paitsi minä, ku mul oli jo ihana mies kotona.

Jannen käsi kerää hameen kangasta ja lopulta helma nousee niin ylös, että miehen sormet tavoittavat paljaan reiden. Anu havahtuu askareistaan, kun ovikello soi.

Suudelma saa Anun sydämen pamppailemaan ja muljahtelemaan uudelleen. Anu haistelee miehen hiuksia. Janne tuntee Anun värähtävän hieman kun hän ujuttaa kätensä naisen haaroihin. Häpy on aivan turvoksissa ja pienellä painalluksella sormet uppoavat rakoon levittäen liukasta kosteutta myös häpyhuulille. Huulet suutelevat rintoja rintaliivien välistä.

- Taisin onnistua yllättämään, Janne virnistää iloinen hymy kasvoillaan.Pari katsoo toisiaan eteisessä hiljaisuuden vallitessa.

Anoppia laivalla

Yllätys oli suuri, kun tämä hoippujalkainen matami osoittautui ex-anopikseni. Paljaan kullin työnsin taas anopin raukeana retkottavaan suuhun ja aloin nopean työntelyn. Saatuaan hyttinsä oven auki anoppi pyysi tulemaan vielä hetkeksi sisälle juttelemaan.Hetkeä ennen laukeamista vetäydyin pillusta ja riisuin kondomin samalla kun siirryin anopin etupuolelle.

En totellut anoppini käskyä vaan vein kaluni kohti anopin huulia; ”Avaa suusi”

”Voi hyvänen aika” ehti Helena sanoa ennen kun työnsin kalun suuhun.Samalla anopin käsi hakeutui varovasti kullille alkaen hieromaan sitä.

Minna nieli jokaikisen spermatipan mitä minulta tuli. Lämmittelin saunaa ja menin keittiöön. Kello oli yhdeksän keskiviikkoiltana. Kaluni oli aivan pystyssä. Minna kävi selälleen kuistille ja sanoi: "Tule!
Heitin lisää löylyä ja työnsin jäykän kieleni hänen pillunhuuliensa väliin ja aloin nuolla. Päästyään tarpeeksi alas hän alkoi pyöritellä sormiaan karvoituksessani. Menin nojatuoliin istumaan kulli asennossa. "En vielä", vastasin. Viimein tuli minultakin.

March 09 2017

isaiahcifk

Kun Pääsimme Saunan Kuistille, Johon Ei Itse Mökiltä Ollut Näköyhteyttä, Ellu Painautui Minua Vasten Ja Sanoi Puhuneensa Lissun Kanssa Keittiössä.

Levittelin spermat hänen vatsalleen ja nuolin sitten sitä pois. Salaatti ei oikein maistunut, mutta ”etu- ja jälkiruoka” sitäkin enemmän!Suihkun jälkeen sitten oli nuolemisen vuoro 69-asennossa. Sain käsitellä häntä aika kauan. Sitten olikin hänen vuoronsa saada. Hän vei patukan hellästi sisääni ja alkoi liikutella sitä, menin rytmiin mukaan ja AAH se oli ihanaa. Molemmille tuli ihana raukeus. Hän tuli sisääni ja alkoi liikkua ihanasti.

Sedän kanssa ajelulla

Nait mua ihanasti ja minä suorastaan huudan nautinnosta.. Vastaan myöntävästi ja tartun kaluusi. Ihailen vartaloasi ja sitten riisut vielä bokserisi ja paljastat suuren kyrpäsi..

Hetken sormetettua rasvaat kivikovan kullisi ja alat hitaasti painamaan sitä sisääni. Katselen sinua mutta sinä et ole huomaavinasi sitä.. Nousen ylös ja tunnen kuinka valtavan kyrpäsi vielä avonaiseksi jättämä perseeni valuu spermaasi kiveksilleni..

Kesäviikonlopun bonus

Näin hänen kätensä tekevän pientä liikettä klitoriksen päällä. Vaimoni raosta valui jälleen pari ruokalusikallista vaahtoavaa vaaleata limaa divaanille. Ellu alkoi suudella ja hieroa shortsieni etumusta. Repe otti vaimoni seisoen itse divaanin edessä. Kaluni alkoi jälleen herätä.Pussit alkoivat heilua, kun Repe aloitti työntelyn. Aloin liikuttaa kieltäni edestakaisin.

Tämän jälkeen vaimoni kertoi mitä hän oli yhdessä Ellun kanssa juoninut. Kun pääsimme saunan kuistille, johon ei itse mökiltä ollut näköyhteyttä, Ellu painautui minua vasten ja sanoi puhuneensa Lissun kanssa keittiössä. Mietin hetken. 20-vuotiasta neitsyttä tuskin saisin enää koskaan. Olimme kummatkin saaneet riittävästi.

Oli paljon vaahtoa ja yksi miehistä höyläsi karvoja pois. Muut katselivat vierestä, nuolivat naisen nännejä ja yksi kaveri oli työntänyt sormen naisen peräaukkoon. Päästin kyrvän suustani mäiskähtäen ja aloin nuolla samettisia palleja, jotka oli nousseet tosi tiukaksi palloksi Teron kyrvän juureen. Naisella oli todella täysi työ avata kaikki aukkonsa, sillä miehillä oli tosi isot ja kiimaiset kyrvät. Housut kiristyivät tiukaksi reisien ja takapuolen kohdalta. Kaksi miehistä alkoi vaihtaa kunnon kielareita ja se näytti todella kuumalta. Aamulla kun heräsimme olimme ensin tosi noloina, mutta Teron aamuerektio vapautti menon.

March 07 2017

isaiahcifk

Ja Muutenkin Sami Oli Tänään Jotenkin Kylmemmän Ja Piittaamattomamman Oloinen Kuin Yleensä.

Mies näki että olin kiihottunut ja käski lopettaa. Se tuntui ihanalta ja aloin voihkia. Kaksi tekopenistä saivat minut laukeamaan, ja huusin niin kovaa kuin pystyin suu kiinni teipattuna. Olin nuori, miesten mielestä aika hyvännäköinen vaaleahiuksinen nainen, jolla oli suurehkot rinnat ja pystyt nännit. Hän käski minun kääntyi toisin päin ja kun olin vatsallani, otti toisen vibraattorin ja työnsi sen peräsuoleeni. Toistaiseksi mieheni oli tyytynyt vain katselemaan minua ja hyväilemään pakaroitani. Juuri kun olin taas saamassa orgasmin, hän lopetti tahallaan ja käski minun nousta ylös. Klitorikseni paisui ja kiihotuin sekä siitä että katsomisesta niin, että voihkaisin hiljaa. Laukesin taas monta kertaa ja suljin silmäni samalla kun makasin lattialla, minne mieheni oli minut käskenyt hetki sitten.

seksiseuraa netistä

Ulkomaalaisten naisena

Järkyttyneenä suljin silmäni ja otin terskan suuhuni. Silloin perheen esikoinen kipusi päälleni suoro ojossa ja tyrkytti sitä suutani kohti. Mohamed kutsui minua sähisten huoraksi ja työnsi kullinsa sisääni jo hieman avonaiseen lompsaan. En ehtinyt sen pidemmälle, kun Abdi saavutti minut ja kietoi kätensä ympärilleni. Olen kotoisin hyvästä kodista ja syvässä uskossa. Ahnaat nuoret kourat tarrasivat kiinni rintoihini kuin ne olisivat tuoreet viikunat, ja rutistelivat kovasti.

Kovempi käsittely

Sami antoi hellän suukon huulilleni. - Mennään kulta nukkuun. nauroin ja Sami otti lattialta avaimen ja irroitti käteni. Vilkaisin kelloa, melkein puoli kahdeksan. Tosin pelkäsin hieman, että olin saanut vasta hiukan esimakua tulevasta, sillä tähän asti Samin otteet olivat rajoittuneet tukasta vetämiseen takaapäin naidessa ja pepun läpsimiseen sekä karkeaan kielenkäyttöön. Tämän homman minä osasin. Ja muutenkin Sami oli tänään jotenkin kylmemmän ja piittaamattomamman oloinen kuin yleensä. Arvasin jo mitä tuleman piti, nostin kiltisti kädet ylös ja samassa käsiraudat napsahtivat ranteisiini. Onko selvä? Sitä vastausta Sami varmaan odotti, eikä edes tarvinnut valehdella. Että oot sit skarppina huomenna, mulla on meinaan pieni yllätys sun varalle...Opit taas jotain uutta, Sami sanoi silmää iskien. - Ei kai, sitä mä vähän pelkäsinki, huokaisin ja käperryin tyytyväisenä ja raukeana nukkumaan opettajani viereen. Samikaan ei kestänyt kauaa vaan purkautui sisääni ja jäi päälleni makaamaan http://eige.europa.eu/more-areas/gender-stereotypes/search-for-gender-stories/finm60cfr1 hiestä märkänä ja hengästyneenä, tunsin hänen sydämensä hakkaavan rytmikkäästi selkääni vasten.

flirtti kaverisi
Older posts are this way If this message doesn't go away, click anywhere on the page to continue loading posts.
Could not load more posts
Maybe Soup is currently being updated? I'll try again automatically in a few seconds...
Just a second, loading more posts...
You've reached the end.

Don't be the product, buy the product!

Schweinderl